Ammatillinen opettajuus ja opettajankoulutus Suomessa
Kutsumme tutkijoita, asiantuntijoita ja kehittäjiä kirjoittamaan Ammattikasvatuksen aikakauskirjan Ammatillinen opettajuus ja opettajankoulutus Suomessa -teemanumeroon.
Maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen muutos heijastuu ammatilliseen ja ammattikorkeakouluopettajuuteen, opettajan osaamiseen sekä ammatilliseen opettajankoulutukseen. Opettajan osaamistarpeet muuttuvat ja jatkuva oppiminen koskettaa myös opettajakoulutuksen saaneita. Pedagogisen osaamisen tarve laajenee yhä enemmän oppilaitosten ulkopuolelle. Opettajan työ kansainvälistyy. Digitaalisuus ja sen monipuolinen hyödyntäminen on arkipäivää työssä ja oppimisessa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen haasteeseen vastaaminen edellyttää opettajalta myös systeemistä ymmärrystä.
Tähän Ammattikasvatuksen aikakauskirjan teemanumeroon kutsutaan tutkimus- ja katsausartikkeleita sekä puheenvuoroja, jotka tarkastelevat ammatillista opettajuutta ja ammatillista opettajankoulutusta Suomessa. Artikkeleiden sisällöt voivat liittyä esimerkiksi seuraaviin ammatillisen opettajuuden ja opettajankoulutuksen teemoihin:
- ammatillisen ja ammattikorkeakouluopettajan sekä opettajankouluttajan osaaminen
- opettajuuden muutos, kehittyminen, vastaavuus työelämän muutoksiin ja uusiin osaamisvaatimuksiin
- opettajan osaamisen kehittämisen uudet muodot ja erilaiset urapolut
- opettajuus digitaalisissa oppimisympäristöissä
- opettajuus osana tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI)
- erilaiset opettajuuden toimintamallit
- esim. työelämäläheisyys
- opettajan kehittäjäidentiteetti
- opettajan työhyvinvointi ja resilienssi
- ammatillinen opettajuus ja globaali toimintaympäristö
- ammatillisen koulutuksen ja opettajuuden veto- ja pitovoima
Teemanumeron artikkelien kielenä voi olla suomi, ruotsi tai englanti.
Ammattikasvatuksen aikakauskirja on Julkaisufoorumin (JUFO) 1-tason tieteellinen vertaisarvioitu julkaisu. Lehti noudattaa referee-artikkeleiden osalta vähintään kahden lehdestä riippumattoman vertaisarvioitsijan menettelyä (blind review).
Numeron teematoimittajina ovat Jani Siirilä (Haaga-Helia), Mika Tammilehto (HAMK), Sirpa Laitinen-Väänänen, (JAMK), Kati Korento (OAMK) ja Sanna Ruhalahti (TAMK).
Ammattikasvatuksen aikakauskirjan puolesta mukana on toimittajat Sonja Niiranen ja Eija Lehtonen.
Toimitusprosessin aikataulu:
Artikkelikäsikirjoitukset lähetetään perjantaihin 12.5.2023 mennessä osoitteeseen sanna.ruhalahti@tuni.fi
Ehdotuksessa tulee olla:
- otsikko
- lähdeviittaukset APA7-tyylin mukaisesti
- kirjoittajien nimet ja yhteystiedot, yhteyshenkilönä toimiva kirjoittaja (’corresponding author’) alleviivattuna
- enintään 500 sanan mittainen abstrakti tekstin sisällöstä
- korkeintaan 5000 sanan laajuinen käsikirjoitus (ei-referoitavien tekstien korkeintaan 2500 sanaa)
- lähdeluettelo
Yhteyshenkilönä toimivalle kirjoittajalle lähetetään palaute 30.5.2023 mennessä.
Kirjoitusohjeet:
Lehti noudattaa tarkasti APA:n mukaisia tieteellisen kirjoittamisen ohjeita. Tarkemmat lehden ohjeet voi katsoa verkkosivulta: https://akakk.fi/ohjeita-kirjoittajille/
Kysy lisää: sanna.ruhalahti@tuni.fi ja jani.siirila@haaga-helia.fi